Kultaus Oy Snellman

Kultaus Oy Snellman on vanhoihin lehtikultausmetodeihin erikoistunut kultaustyöhuone. Teemme vaativia antiikkihuonekalujen ja kehysten restaurointi- ja konservointitöitä sekä uusien esineiden ja kohteiden kultauksia.

Työtilamme mahdollistavat suurienkin projektien toteuttamisen.

Toimipaikkamme sijaitsee 20min ajomatkan päässä Helsingin keskustasta Kulttuurikeskus Sofiassa.

Kulttuurihistorialliset tavoitteet

Työhuoneemme jatkuvana kiinnostuksen kohteena ovat kultauksen työtavat eri maissa ja kulttuureissa. Esteettisten näkökohtien ohella kultauksen kestävyys kiinnostaa meitä. Ulkona rakennuskohteissa (esim kirkon kupolit ja ristit) olevan kultauksen kestävyyttä olemme tutkineet yhteistyössä VTT:n kanssa.

Oman tutkimustyön painopisteenä on ollut itäisen ja läntisen kultauksen erot, ainereseptit, työtavat ja esteettiset sekä taiteelliset näkökohdat. Lähtökohtana kiinnostukseen ovat olleet mm. alan kansainväliset tapaamiset, koulutus ja seminaarit.

Kultaajamestari Raimo Snellman on saanut Suomen kulttuurirahaston, Kordelinin säätiön sekä Majaoja-säätiön apurahat mm. ulkomailla opiskeluun ja kultaustyötapojen tutkimiseen

KULTAUSKURSSIT JA ESITELMÄT KULLASTA
JA KULTAUKSESTA ERI RYHMILLE

Tulevat kurssit

  • Kultauskurssi 2020. Päivitetään kesän aikana.
  • Erikoiskurssi ikonikultauksen salaisuudet 2020. Päivitetään kesän aikana.

Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut joko numerosta:
0400 316 991 tai yhteydenottolomakkeella.

Verkkokauppa

Verkkokauppamme tarjoaa samoja kultauksessa käytettäviä työvälineitä,
joita itsekin käytämme kultauksessa.